Kliv in i en oändlig värld av stories
Ajasta aikaan -trilogian toinen osa keskittyy kuvaamaan kahden eri ikäisen naisen erilaisia mutta toisiinsa kietoutuvia elämänvaiheita.
Aune Kaskivuori syntyy Helsingissä vuonna 1923 ja elää nuoruutensa toisen maailmansodan myrskyissä. Hän joutuu tekemään jo nuorena vaikeita valintoja ja kohtaa pahuuden silmästä silmään. Hän kuljettaa sotalapsia Ruotsiin ja on mukana Lapin sodan kauhuissa. Sodan jälkeen Aune ei osaa muuta kuin kivettää itsensä, kunnes keski-ikä tuo mukanaan uudet tuulet. Onko silloin kuitenkin jo myöhäistä?
Maarit Berner syntyy 1954 Länsi-Saksassa ja opiskelee Suomessa. Hänestä tulee idealistinen radikaalivasemmistolainen, mutta muutto Itä-Berliiniin ja kohtaaminen Stasin kanssa avaa hänen silmänsä reaalisosialismin todellisuudelle.
Molempia naisia yhdistää vastavirtaan kauhominen ja ulkopuolisuuden tunne. Pääseekö siitä koskaan eroon, edes iän ja itsetuntemuksen karttuessa?
Ajasta aikaan -romaanitrilogia kattaa koko Suomen itsenäisyyden ajan Kaskivuoren laajan suvun tarinan kautta. Lukijan vahvasti otteessaan pitävä sarja herättää samalla ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan ja luonteen synnystä.
Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.
© 2023 SAGA Egmont (E-bok): 9788728565278
Utgivningsdatum
E-bok: 5 juli 2023
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
För dig som lyssnar och läser ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
För dig som vill lyssna och läsa obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
För dig som vill dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadFör dig som vill prova Storytel.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige