Kliv in i en oändlig värld av stories
Barn
Jännittäviä seikkailuja maagisessa ja hauskassa maailmassa!
Valtteri-poika asuu yksinään, tai siltä hänestä ainakin tuntuu. Kiireiset vanhemmat ovat jatkuvasti töissä, äiti lentokoneiden energiankulutusta tutkimassa ja isä koulimassa sioista sivistyneitä eläimiä. Valtteri sen sijaan on kotona, seuranaan kodinkoneet, jotka ovat aivan villiintyneitä. Läksyjä tenttaavalla tietokoneella, tulemisia ja menemisiä kyselevällä ovella ja ruoanlaitossa viihtyvällä monitoimikoneella on jokaisella oma tahto ja luonne. Kotikerrostalon monenlaiset asukkaat ovat myös Valtterille tuttuja, eivätkä heidän omalaatuiset tapansa poikaa ihmetytä. Kenelläpä ei olisi lehmä pesutupaan majoitettuna tai perunoita kasvamassa salaisella perunamaalla?
Pian elämä kuitenkin ottaa käännöksen kummallisempaan suuntaan. Lähijoelle ilmestyy kiehtovaa venekansaa, joka vaikuttaa vanhanaikaiselta. Suunnista sekaisin mennyt kyyhky nimeltä Anni pölähtää yllättäen maisemiin, ja usiin tuttavuuksiin liittyy myös outoja juttuja kertova Noora-niminen tyttö. Millainen seikkailu Valtterilla, Nooralla ja kumppaneilla vielä onkaan edessä?
Fantasiaa, teknologiaa, tulevaisuutta ja arkista maailmaa yhdistävä lastenromaani on täynnä jännittäviä käänteitä.
Marja Luukkonen on suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan. Luukkonen on saanut Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2001 teoksesta Aarnilinnun tytär ja LukuVarkaus -palkinnon 2003 teoksesta Kivi joka tahtoi takaisin järveen.
© 2023 SAGA Egmont (E-bok): 9788727081069
Utgivningsdatum
E-bok: 27 september 2023
1 miljon stories
Lyssna och läs offline
Exklusiva nyheter varje vecka
Kids Mode (barnsäker miljö)
För dig som lyssnar och läser ofta.
1 konto
100 timmar/månad
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
För dig som vill lyssna och läsa obegränsat.
1 konto
Lyssna obegränsat
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
För dig som vill dela stories med hela familjen.
2-6 konton
100 timmar/månad för varje konto
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
2 konton
239 kr /månadFör dig som vill prova Storytel.
1 konto
20 timmar/månad
Spara upp till 100 olyssnade timmar
Exklusivt innehåll varje vecka
Avsluta när du vill
Obegränsad lyssning på podcasts
Svenska
Sverige